Näyttää satelevan taas vaihteeksi vettä ja räntää vuoron perään, joten fiilis ei enää paljon keväämpi voisikaan olla, ARGH!! Mittarikin näyttää ihan kaikkea 3 lämpöastetta, joten ketään ei pahemmin kelin uhmaaminen kiinnosta muuten kuin pakollisen ulkoilun merkeissä. Eilen onneksi oli vähän parempi ilma, ja ruttusilla se kuluikin pääasiallisesti ulkoillen. Isäntäväellä (tai pikemminin isännällä) se kului visusti sisätiloissa makuuhuoneen tapettiremppaa aloitellessa, elämme toivossa saada uudet tapetit seinään parin päivän sisällä... :)

Eiliset tottistelutkin jäi Leevin osalta väliin emännän iltavuoron (oikeastaan kokopäivävuoron) takia. Eli meneillään tässä on nyt valitettava 3 viikon tauko harrastuksista; viime viikon maanantaina emännän radikaali niskajumi vesitti tottistreenit, perjantain agility oli peruttu vappuaaton takia ja tänä maanantaina oli iltavuoro ja ensi perjantaina luento koiran luonnonmukaisesta ruokinnasta, jolle emäntä aikoo vakaasti osallistua, vaikkakin agitreenit jäävät taas välistä. Ja niin, vielä ensi maanantain tottis on peruttu, joten silloinkaan ei päästä puuhaamaan. Täytyykin siis pyrkiä käymään itsekseen hallilla tai vaikka yrittää soluttautua Sannan ja Veetin matkaan tässä jonain päivänä. Tekemisen puute kyllä näkyy vähän Leevissäkin yleisenä levottomuutena.. :) Josko sitä sitten ensiviikolla "kesä"lomaillessa ehtisi enemmän panostaa koirahommeleihin remonttikaaoksen keskellä.

Doriskin on ollut nyt taas pirteämpi, ilmeisesti lääkkeestä on ollut apua. Vähitellen voitaisiin varmaan alkaa BOT-takkiakin kokeilemaan, nyt kun pahin tulehdus nivelestä on jo ilmeisesti saatu talttumaan. Ruoka ja uni maistuvat taas normaalissa suhteessa ja veikan kanssa jaksetaan pörrätä pihalla entiseen malliin. Lääkekuuria on vielä vajaan viikon verran jäljellä, joten nähtäväksi jää mitä sen jälkeen tapahtuu.

Eilen meni ruttusten elämä hetkellisesti pois raiteiltaan, kun isäntäväen makuuhuoneen kaapin päällä seisoskellut isohko puuhevonen nostettiin olohuoneen lattialle kaapin siirtelyä varten. Pienet bokserinaivot eivät millään keksineet, että mikä ihme tuo pikkukoiran kokoinen, paikallaan nakottava ja tuijottava olio oikeen on. Eikä mokoma vastannut edes kovaan murinaan ja rähjäämiseen millään lailla! :D Jompikumpi rohkea sen kävi jo käpsimässä kumoonkin ja siitä aiheutunutta kolahdusta piti sitten kiitää karkuun kun viimeistä päivää. Ongelma ratkesi ainoastaan nostamalla polle ruttisten näkymättömiin.. :D